Korona toi logistiikkahaasteita – ratkaisuna OneClinic Logistics

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote sekä peruspalvelukuntayhtymä Kallio hallitsevat terveydenhuollon logistiikkaansa OneClinic Logistics -järjestelmän avulla. Järjestelmä tehostaa ja virtaviivaistaa tilaus-toimitusketjua ja helpottaa varastonhallintaa. Koronapandemia on entisestään korostanut hyvin toimivan logistiikan merkitystä.

”OneClinic Logisticsista on ollut valtava hyöty jo pelkästään rokotelogistiikkamme hoitamisessa”, kiittelee Kallion johtava farmaseutti Pia Honkala-Perttu.

Kallio otti järjestelmän laajemmin käyttöönsä jo ennen pandemiaa vuoden 2020 helmikuussa.

”OneClinic Logisticsiin päädyimme muun muassa siksi, että käytössämme oli jo järjestelmään kuuluva lääkevarmennustoiminto, jollaisen EU:n lääkeväärennösdirektiivi vaatii. Meillä oli erittäin hyvät kokemukset varmennustoiminnosta kuten myös yhteistyöstä OneClinicin kanssa”, kertoo Honkala-Perttu.

OneClinic Logistics kattaa nykyisin Kallion lääkehuollon logistiikan, hoitotarvikkeista vastaavan keskusvaraston ja hammashuollon materiaalivaraston. Lisäksi järjestelmästä on tehty integraatiot taloushallintoon ja kirjanpitoon.

Järjestelmä on auttanut myös Eksotea – joka on nimennyt sen Martaksi – vastaamaan koronan aiheuttamiin poikkeuksellisiin haasteisiin. Eksoten logistiikka- ja materiaalihallinnon päällikkö Jussi Kaurala huomauttaa, että korona on korostanut muun muassa varastonhallinnan tärkeyttä.

”Erilaisten suojavarusteiden kulutus on lisääntynyt huomattavasti. Varastotasojen seurannassa Martasta on ollut paljon apua. Se on myös auttanut erittelemään koronan aiheuttamat kustannukset. Lisäominaisuutena Marttaan on rakennuttu velvoitevaraston hallinta”, hän kuvailee.

Eksotessa järjestelmä on ollut käytössä vuodesta 2015 lähtien. Viime syksynä sitä ryhdyttiin voimakkaasti kehittämään.

Lue lisää

Muita uutisia