(Julkaistu lehdistötiedotteena 23.6.2021)

(Eksote muuttui Etelä-Karjalan hyvinvointialueeksi 1.1.2023)

(Kallio sulautui osaksi Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialuetta 1.1.2023)

Korona haastoi terveydenhuollon logistiikan

eksote ja kallio löysivät ratkaisun OneClinic Logistics -järjestelmästä

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote sekä peruspalvelukuntayhtymä Kallio hallitsevat terveydenhuollon logistiikkaansa OneClinic Logistics -järjestelmän avulla. Järjestelmä tehostaa ja virtaviivaistaa tilaus-toimitusketjua ja helpottaa varastonhallintaa. Koronapandemia on entisestään korostanut hyvin toimivan logistiikan merkitystä.

Kallio otti OneClinic Logisticsin laajemmin käyttöönsä vuoden 2020 helmikuussa. Johtava farmaseutti Pia Honkala-Perttu kertoo, että kuntayhtymän oli uusittava lääkehuollon varastonhallintaohjelmansa, jotta se vastaisi lainsäädännön vaatimuksia.

”OneClinic Logisticsiin päädyimme muun muassa siksi, että käytössämme oli jo järjestelmään kuuluva lääkevarmennustoiminto, jollaisen EU:n lääkeväärennösdirektiivi vaatii. Meillä oli erittäin hyvät kokemukset varmennustoiminnosta kuten myös yhteistyöstä OneClinicin kanssa”, hän kertoo.

Suuri hyöty rokotelogistiikan hoidossa

OneClinic Logistics kattaa nykyisin Kallion lääkehuollon logistiikan, hoitotarvikkeista vastaavan keskusvaraston ja hammashuollon materiaalivaraston. Lisäksi järjestelmästä on tehty integraatiot taloushallintoon ja kirjanpitoon.

”Koronapandemian aikana OneClinic Logisticsista on ollut valtava hyöty jo pelkästään rokotelogistiikkamme hoitamisessa”, kiittelee Honkala-Perttu.

Samalla tavalla järjestelmä on auttanut Eksotea – joka on nimennyt sen Martaksi – vastaamaan koronan aiheuttamiin poikkeuksellisiin haasteisiin. Eksoten logistiikka- ja materiaalihallinnon päällikkö Jussi Kaurala huomauttaa, että korona on korostanut entisestään muun muassa varastonhallinnan tärkeyttä.

Järjestelmään rakennettu lisäominaisuutena velvoitevaraston hallinta

”Erilaisten suojavarusteiden kulutus on lisääntynyt huomattavasti. Varastotasojen seurannassa Martasta on ollut paljon apua. Se on myös auttanut erittelemään koronan aiheuttamat kustannukset. Lisäominaisuutena Marttaan on rakennuttu velvoitevaraston hallinta”, hän kuvailee.

Martta on ollut Eksoten käytössä vuodesta 2015 lähtien. Viime syksynä järjestelmää ryhdyttiin  voimakkaasti kehittämään. Martan avulla Eksotessa hoidetaan kaikkien yksiköiden hoito- ja puhtaanapitotarvikkeiden tilaukset sekä varastonhallinta.

Kiitoksia käyttäjäystävällisyydestä

Kallion johtava farmaseutti Pia Honkala-Perttu kiittelee OneClinic Logisticsin käyttäjäystävällisyyttä.

”Jos osaa tehdä tilauksia verkkokaupasta, osaa käyttää sitä”, hän kiteyttää.

Samoilla linjoilla on Eksoten logistiikka- ja materiaalihallintopäällikkö Jussi Kaurala.

”Martta on todella selkeä ja sen logiikka on yksinkertainen. Koulutuksen jälkeen järjestelmän käyttö on helppoa”, hän toteaa.

Kiitoksia OneClinic saa Kauralalta myös asiakaspalvelustaan. Yritys vastaa palvelupyyntöihin ripeästi ja ryhtyy mahdollisten pulmien ratkaisuun heti. Lähes aina ratkaisu löytyy viimeistään seuraavana päivänä.

”Nopealle palvelulla on meille iso merkitys”, hän painottaa.

Peruspalvelukuntayhtymä Kalliossa järjestelmällä on reilut 260 käyttäjää. Eksotella vastaava luku on vajaa tuhat.

LISÄTIETOJA ANTAA:

Veli-Matti Pietilä
Toimitusjohtaja
Puhelin: 050 543 4192