OneClinic Logistics luo yhteyden lääkevarmennusjärjestelmään
EU:n lääkeväärennösdirektiiviin perustuvan lääkevarmennusjärjestelmän rakentaminen on loppusuoralla. Varmennusjärjestelmän täytyy olla toiminnassa helmikuun 9. päivänä vuonna 2019. Suomessa tavoitteena kuitenkin on, että se olisi pääosin täydessä toimintavalmiudessa jo kuluvan vuoden marraskuussa.
Lääkevarmennusjärjestelmällä pyritään estämään lääkeväärennösten pääsy lailliseen jakeluketjuun EU:n alueella. Järjestelmän käyttöönotto edellyttää muutoksia nykyisiin IT-järjestelmiin ainakin apteekeissa, julkisen ja yksityisen terveydenhuollon sairaala-apteekeissa ja lääkekeskuksissa, lääketukuissa, lääkeyrityksissä sekä rinnakkaistuojilla.
Tarvittavien muutosten tekeminen sujuu jouhevasti, mikäli käytössä on OneClinic Logistics -järjestelmä.
”Meillä on ratkaisu lääkevarmennusjärjestelmän tuomiin haasteisiin. Useat asiakkaamme ovat jo rakentamassa yhteyttä varmennusjärjestelmään OneClinic Logisticsin avulla. Kiinnostus ratkaisuamme kohtaan on entisestään kasvanut. Kyselyjä tulee jatkuvasti”, kertoo OneClinic Oy:n toimitusjohtaja Veli-Matti Pietilä.
Kaiken kaikkiaan OneClinic Logistics on kattava järjestelmä hoitotarvikkeiden ja lääkkeiden tilaamista, vastaanottoa ja varastointia varten. Nyt se mahdollistaa käyttäjilleen myös näiden tarvitseman yhteyden lääkevarmennusjärjestelmään.
EU:n laajuinen lääkevarmennusjärjestelmä koostuu eurooppalaisesta keskustietokannasta, johon lääkkeiden valmistajat syöttävät yksilöivät tiedot markkinoille tuomistaan lääkepakkauksista. Lisäksi jokaiseen maahan rakennetaan omat tietokannat, joihin keskustietokantaan syötetyt tiedot valuvat. Kansallisia järjestelmiä – jotka keskustelevat keskenään keskustietokannan kautta – käyttävät paikalliset tukkujakelijat, apteekit, sairaala-apteekit ja lääkekeskukset lääkkeitä hankkiessaan.
Erityisen kiinnostuneita OneClinic Logistics -ratkaisusta ovat Veli-Matti Pietilän mukaan olleet yksityiset terveyspalveluyritykset, joilla on lääkekeskuksia ja jotka tilaavat tarvitsemansa lääkkeet tukkujakelijoilta. Ratkaisu sopii yhtä myös julkisille terveydenhuollon palveluntarjoajille, joilla on sairaala-apteekkeja tai lääkekeskuksia.
”Nämä kaikki tarvitsevat välttämättä käyttöönsä ratkaisun, jolla on yhteys kansalliseen varmennusjärjestelmään, mikäli haluavat jatkaa lääkkeiden ostamista tukuista”, toimitusjohtaja Pietilä huomauttaa.