THL vahvistaa Suomen kriisivalmiutta OC Logistics -järjestelmällä
Suomalaisen OneClinicin ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) yhteistyö on edennyt OC Logistics -järjestelmän käyttöönottoon. Järjestelmän avulla lääketukkukaupan rokotteiden ja lääkevalmisteiden hankinta, varastointi ja jakelu nostetaan uudelle tasolle. Samaa järjestelmää hyödynnetään myös rescEU-hankkeen uhka- ja kriisitilanteisiin varautumisessa.
”Olen erittäin tyytyväinen OC Logisticsin käyttöönottoon. Vaikka työmäärä oli suuri, kaikki sujui todella hyvin. Virallinen käyttöönotto tapahtui 13. huhtikuuta”, kertoo THL:n lääketukkukaupan vastuunalainen johtaja Minna Manner-Lehtinen.
THL:n puolella projektista vastanneella Joel Haverisella on kokemusta useista järjestelmäkäyttöönotoista. ”Tiedän, että yleensä tulee aina jotain pieniä yllätyksiä, kuten nytkin, mutta se kuuluu asiaan”, Haverinen kertoo. ”OneClinicin tiimin osaaminen ja tuki oli ihan ylivertaista, joten varsinaisia ongelmia emme kohdanneet missään vaiheessa.”
Monitoimijaympäristön haastavuus – ja palkitsevuus
OneClinicin rinnalla projektissa on ollut mukana konsulttiyhtiö Goforen projektipäällikkö Marianne Rantanen, jolla on ollut vastuurooli THL:n kehityshankkeissa jo muutaman vuoden ajan. Hän muistuttaa, että kyseessä ei ole ollut pelkkä käyttöönottoprojekti, sillä mukana on ollut myös kehitystyötä. ”Yhteistyö monitoimittajaympäristössä on sujunut hyvin. Avoimessa ilmapiirissä työ sujuu ja suunta on yhteinen”, Rantanen toteaa. ”Hyvä yhteistyömme jatkuu myös tulevaisuudessa.”

Erikoissuunnittelija Joel Haverinen (vas.), toimitusjohtaja Veli-Matti Pietilä, vastuunalainen johtaja Minna Manner-Lehtinen ja projektipäällikkö Marianne Rantanen.
Mittava projekti siirtyi testauksista tuotantoon
”Kyseessä on ollut mittava ponnistus”, kertoo OneClinicin toimitusjohtaja Veli-Matti Pietilä. ”Logisticsin kautta pyörii vuosittain satoja tuhansia tilauksia, mutta THL:n projektin turvaluokitus ja valmiusvarastoihin liittyvät erityispiirteet nostivat projektin vaatimukset uudelle tasolle.”
Geopoliittinen tilanne on muuttanut suhtautumista lääkinnällisten tuotteiden varastointiin ja logistiikkaan koko Euroopan alueella. Pandemia yllätti vuonna 2020 monet rokotteiden ja suojavarusteiden jakelusta vastaavat tahot pahanpäiväisesti.
”Enää sellaiseen ei ole varaa”, sanoo Pietilä. ”Meillä on EU-alueen itälaidalla erityisasema monessa mielessä. Euroopassa ja erityisesti Ruotsissa arvostetaan meidän resilienssiämme poikkeustilanteissa. Täällä käytettäviä ja käyttöön otettavia ratkaisuja seurataan tarkasti.”
