OneClinic Logistics -järjestelmä vahvistaa asemiaan Suomessa – myös kansainvälinen kiinnostus herännyt

EU:n lääkevarmennusjärjestelmän ottaminen käyttöön Suomessa on kasvattanut merkittävästi Oulussa ja Helsingissä toimivan OneClinic Oy:n markkinoita. Yrityksen kehittämä OneClinic Logistics -ratkaisu on tarkoitettu hoitotarvikkeiden ja lääkkeiden tilaamiseen, vastaanottoon ja varastointiin. Viime aikoina ratkaisun tarjoama yhteys Euroopan unionin lääkevarmennusjärjestelmään on erityisesti lisännyt sen kysyntää.

Merkittävä määrä suomalaisia terveydenhuollon toimijoita on ottanut käyttöönsä OneClinic Logisticsin ja rakentanut sen avulla tarvitsemansa kytkennän lääkevarmennusjärjestelmään. OneClinicin toimitusjohtaja Veli-Matti Pietilä kertoo, että yhtiön tarjoama ratkaisu kiinnostaa paitsi kotimaassa myös kansainvälisesti.

”Kevään aikana olemme tutkineet Ruotsin, Tanskan, Ison-Britannian, Saksan, Espanjan ja Ranskan markkinoita ”, hän kertoo.

Helmikuussa käyttöön tullut lääkevarmennusjärjestelmä perustuu EU:n direktiiviin. Sen tarkoituksena on taata lääketurvallisuus, estää lääkeväärennösten pääsy lailliseen jakeluketjuun ja varmistaa, että asiakas saa varmasti aina oikean lääkkeen.

Varmennusjärjestelmä on vaatinut muutoksia muun muassa apteekkien, julkisen ja yksityisen terveydenhuollon sairaala-apteekkien ja lääkekeskusten, lääketukkujen, lääkeyritysten ja rinnakkaistuojien tietojärjestelmiin.

OneClinic Logistics on kattava ratkaisu, joka pystyy ottamaan haltuun lääkkeiden ja hoitotarvikkeiden koko tilaus-toimitusketjun. Sen toiminnallisuuksia ja laajuutta voidaan muokata asiakkaiden toiveiden mukaisesti. Osa asiakkaista käyttää järjestelmää laajasti lääkkeiden ja hoitotarvikkeiden logistiikassaan, osa vain toisessa näistä ja muutamat pelkästään yhteyden luomisessa lääkevarmennusjärjestelmään.

”Ratkaisumme vähentää virheiden määrää, on käyttäjäystävällinen ja helppo ottaa käyttöön. Se säästää työaikaa ja prosessikustannuksia sekä nopeuttaa varastojen kiertoa”, mainitsee toimitusjohtaja Veli-Matti Pietilä.

Erityisen kiinnostuneita OneClinic Logistics -ratkaisusta ovat olleet yksityiset terveyspalveluyritykset. Järjestelmä on hieman eri laajuisena käytössä muun muassa Pihlajalinnan, Terveystalon ja Pohjola Sairaalan yksiköissä eri puolilla Suomea.

Muita uutisia